perjantai 5. maaliskuuta 2010

Home is where your heart is

Meillä taitaa olla viha-rakkaussuhde meidän asuntoon, tai lähinnä minulla on. Asumme tällä hetkellä vuokralla opiskelija-asuntosäätiön asunnossa. Uusi koti on haaveissa joka päivä ja etuovi.comin sivuja kulutetaan tiuhaan. Tällä hetkellä kuitenkin asunto haaveet näyttävät jäävän haaveiksi, joten täytyy keskittyä ja panostaa nykyisen kodin laittamiseen.
Meidän asunto sijaitsee v. 1858 rakennetussa kerrostalossa, josta asuinneliöitä löytyy 59, voi kuulostaa hyvältä näin alkuun. Asunto on peruskorjattu v.1998 ja sieltä on riisuttu kaikki vanha pois. Ainut mikä muistuttaa vanhasta on ikkunat ja paksut seinät. Suurin murheen aiheuttaja tällä hetkellä on ruma pinttynyt vihreä muovimatto sekä epäkäytännöllinen keittiö. Lattioille pitäisi äkkiä keksiä joku parannus, mielellään pikainen ja halpa, koska asuntosäätiö ei sitä ala uusimaan. Ajatuksissa on käynyt Ikean valkoinen Tundra laminaatti, tosin tämä ei ole saanut mieheltä kannatusta. Toisaalta tuntuu typerältä alkaa itse laittamaan ja maksamaan laminaattia vuokra-asuntoon, mutta jos nykyinen lattia aiheuttaa jatkuvaa pahoinvointia niin kai se on sallittua. Keittiön murheenkryyni on siellä sijaitseva turha minikeittiö ja nimenomaan sen minikeittiön pieni jääkaappi. Sinne ei mitenkään mahdu kahden ihmisen useamman päivän ruoat, vaan meidän on käytävä joka päivä kaupassa. Ei se keittiö muutenkaan kaunein ole, mutta menettelee.
Kun pääsen kotiin ensi viikolla alkaa valokuvaus harjoittelu, saa tännekin vähän kuvia niin ei näytä niin ankealta. Lopetan nyt näihin tunnelmiin, etten säikytä
heti niitä vähäisiäkään lukijoita jotka tänne on ehkä eksynyt pois täältä.

4 kommenttia:

  1. Voi kuulostaa niin tutulta tuo pahoinvointi, mitä kuvailit. Meilläkin on todella monta kohtaa meidän vuokra-asunnossa, jotka ottaa niin päähän. Kun katselee toisten blogeja ja selailee sisustuslehtiä, tulee joskus niin toivoton olo. Tuntuu ettei ikinä saa sellaista ihanaa omaa asuntoa, mikä on haaveissa. Etenkin kun on niin malttamaton luonne. On vain yritettävä parannella kaikin sallituin keinoin vuokrakämppää...Kumpa voisikin kaataa seiniä, vaihtaa lattian, uusia keittiön...jne...

    Kylläpäs helpotti kun vähän purkasi :D

    Innolla seuraan, millaisia kuvia teidän kodista tänne tulee. Jos teillä on ne DSR-tuolitkin, on varmasti kaikkea muutakin hienoa ja mukavaa :)

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä totta että toivottomuus iskee selaillessa muitten ihania koteja. Mää kestän meidän nykyistä asuntoa vaan siksi, kun siellä on ne ihanat ikkunat ja mielettömän hyvä sijainti.
    Tänne saa purkautua ja täälläkin varmasti purkaudutaan monesti näistä asioista :)
    Mua hirvittää että ainot niistä kuvista joka tulee esiin on se kamala lattia.

    VastaaPoista
  3. Äitini ystävä (säästäväinen, mutta tarkka tyylistään) osti vuokraasuntoihin omat muovimatot ja rullasi ne mukanaan aina uuteen... ;)

    VastaaPoista
  4. No sitä minäkin aattelin että jos aina ottais sitten omat laminaatit mukaan seuraavaan asuntoon :) Kävis sitten aina Ikealta ostamassa lisää jos vaihtaa isompaan asuntoon, tai laittaa vaan osan huoneista.

    VastaaPoista